Kyseessä on poikkeuksellisen herkullinen peliuutuus. Vuoden 2015 parhaaksi kolikkopeliksikin valittu Spinata Grande vie mukanaan ensipyöräytyksestä lähtien.

Spinata Grande voitti vuoden parhaan kolikkopelin palkinnon marraskuussa 2015 järjestetyissä eGaming Review Operator Awardseissa. Oliko peli palkinnon arvoinen? Kokeile itse.

 

Normisymbolien lisäksi pelissä on paljon mielenkiintoisia yksityiskohtia. Härät, aasit, linnut ja kalat vuorottelevat sopuisasti keloilla. Erilaiset jokerimerkit sekä eriarvoiset kolikot tietävät ilmestyessään mahdollisuuden avokätisiin voittoihin, joita metsästetään läpi pelin aidon tuntuisen meksikolaisen äänimaailman säestämänä. Kokonaisuus on poikkeuksellisen miellyttävä ja viihdyttävä, sillä Spinata Granden parissa aika kuluu kuin siivillä.

Spinata Grande on peliajatukseltaan hieman erilainen kolikkopeli. Perinteisten kiinteiden linjojen sijaan Spinata Grandessa valitaan pelattava taso. Taso määrää myös panoksen suuruuden. Eri tasoilla on erilaisia jokerimerkkejä ja bonuspelejä. Isoimmilla panoksilla voit saada keloillesi myös jättisymboleita, jotka tuovat bonuksia sekä ilmaiskierroksia. Jokaisella tasolla pienistä isoihin nautit kuitenkin hienosta grafiikasta, mielenkiintoisista symboleista sekä aidosta meksikolaisesta kasinotunnelmasta.

Spinata Grandea voit pelata normaaliin tapaan joko manuaalipyöräytyksillä tai automaattisesti. Autoplaylla voit pelata aina 1000 kierrokseen asti. Toki autoplayn voi keskeyttää milloin tahansa. Automaattisesti tai ilman, Spinata Grande on yksi jännittävimmistä peleistä pitkään aikaan! Jo ensi hetkestä mukaansa tempaava autenttinen meksikolaistunnelma vetää vastaansanomattomasti mukaansa. Mahdollisuus jättivoittoihin ei tietenkään muun nautinnon ohessa ainakaan vaimenna pelin mielenkiintoa.